Vastasin totuuden nimessä olevani varmasti monen mielestä se norsu. Tässä yksi tapa ilmaista asiat.

Toisaalla minulle kirjoittelee hoikka sporttinen nainen, jonka mielestä fyysinen olemus ei ole tärkein ominaisuus, kun suhdetta lähdetään rakentamaan.

Voiko olla mahdollista, että joku toinen tosiaan ajattelee samoin? Että sen kemian tuntee heti ja sen voi aistia vain tapaamalla ihminen oikeasti, ei kirjoitusten, ei valokuvan, ei numeroina ilmoitettujen mittojen perusteella. Voin kiinnostua naisesta hänen luonteensa vuoksi vaikka hän olisi hoikka.

On kaunis ajatus, että kiloilla ei ole väliä. Mutta totuus kuitenkin on, että kyllä kilot ja niiden puute merkitsevät. Ei kaikkea, mutta paljon. Kilot on samalla tapaa osa ihmisen persoonaa ja luonnetta kuin mikä muukin ominaisuus, hyvässä ja pahassa.

En tiedä miksi "karsastan" hoikkia ihmisiä, siis rinnakkaissuhteen kontekstissa. Ei minulla ole hoikkia, treenattuja tai muuten vaan laihoja ihmisiä vastaan mitään. Mies on hoikka, suhteemme alussa jopa laiha. Itse en ole hoikka, en edes normaalipainoinen. Lie kyseessä ihan oman vartalon nolostelu, häpeä. Kun en oikein omaksu tuotakaan. Iän myötä olen kasvanut omaan nahkaani, hyväksynyt itseni kaikkine kumpuineni, poimuineni ja makkaroineni. Olen kovasti naturelli ihminen, viihdyn ilman vaatteita. Saunon sekasaunassa täysin nolostelematta, uin aina alasti mökillä oli kuka näkemässä tai ei.

Kaikkina näinä vuosina kun olen kahlannut seuranhakuilmoituksia läpi, vastannut ilmoituksiin, yhteydenottoihin, olen oppinut, että kaikki eivät elä todellisuutta naissuhteen haussaan. Tietty osa naisista on luonut itselleen fantasian. Illuusion kahden kauniin, hoikan ja himokkaan naisen kohtaamisesta. Tietynlainen stereotypia. Unelma johon ei persjalkainen savolaisakka mahdu. Koen tärkeäksi liki korostaa omaa kokoani jo tutustumisen alkumetreillä.

Täytyisi vaan nyt yrittää itse hellittää tästä kilorasismistaan.

Jotenkin oma henkilökohtainen elämäni on tässä kohti menossa niin ilmavasti pilviä hipoen, että ei juurikaan jaksa edes harmittaa hakemiseni tuloksettomuus. Elämä Miehen kanssa hipoo täydellisyyttä kaikinpuolin. Kun tuon lukee tuosta, niin näyttää omaankin silmään erittäin kornilta! Mutta ei haittaa, siltä tämä tuntuu. Ei kornilta vaan hyvältä, tolkuttoman hyvältä.

Täytyi ihan selailla omia kirjoituksiaa vuosien taakse, kun muistelin että olen pohtinut ehkäisyn vaikutusta mielialoihin ja seksuaaliseen halukkuuteen. Löytyihän jotain vuodelta 2009. Nyt elämä on siinä vaiheessa, että vasektomia on pian tätä päivää ja minä olen luopunut ehkäisystä kokonaan. Toipuminen, palautuminen, miksi tuota nyt sanoisi, vei parisen kuukautta. Nykyisyyttä kuvaa hyvin Miehen huokaisu sylikkäin maatessamme "missä olet ollut nämä vuodet?".

Voi tietysti epäillä, että ei hormoneista lupuminen kokonaan voi olla tämän kaiken takana. Ei olekaan. Kroppani palautuminen toi tullessaan myös nurjanpuolen asioita kuten PMS oireet, nämä taas laukaisivat minussa eräänä päivänä valtavan tunnekuohun, josta seurasi parisuhteemme historian isoin riita. Itkupotkuraivari siis. Kissa nostettiin pöydälle. Oksensin sieluni syövereistä monta isoa mökkyä ja sain Miehenkin avautumaan tavalla joka ei ole hänelle ominaista.

Väittäisin, että olen nyt onnellisempi kuin koskaan.

Tai sitten ei. Meilini oli tuonut postia aivan liian nuorelta naiselta, joka sattumoisin elää vielä yksin. Tiedän, että hän on nuori ja tiedän, etten voisi antaa sinkulle sitä mitä yleensä sinkut seurustelulta odottavat. Esitinkin hänelle kysymyksen, tai olisiko se enemmän ollut huomio, liittyen siviilisäätyjemme "epätasapainoon". Sanoin tiedostavani sen, että naimisissa olevan nainen ei voi tarjota kaikkea sitä suhteessa mitä toinen sinkku voi. Tavoitteenani ei ole loukata ketään. On tietysti helppoa sanoa etukäteen, että hallitsee tilanteen, mutta olen nähnyt senkin tapahtuvan kun suhde hajoittaa ja on ollut pakko vetäytyä tilanteesta.

Kaikesta huolimatta tyydyin hänen järkevältä kuulostavaan vastaukseensa. Olemme vaihdelleen meiläjä nyt rauhalliseen tahtiin. Kumpikin oman elämänrytminsä mukaan. Hän vaikuttaa fiksulta ja kiinnostavalta, mutta silti en ole kovinkaan innostunut. Taidan sisimmässäni tietää, ettei tämä kasva.

Kovasti suomalaiseen tapaan selitykseksi avautumiseen, niinkuin hän itse asian ilmaisi, osottautui alkoholi. Persoona kertoi ymmärtäneensä selvittyään, että hänen "paskat fiiliksensä" olivat seurausta viinan, sekä hänen kuuntelemansa tunteisiin vetoavan musiikin lisäksi, parisuhteemme "erikoisen tilanteen" aiheuttamasta tunnekuohusta.

Persoona oli kuin olikin lopulta ryhtynyt pohtimaan tunteidensa ja niiden aiheuttamien reaktioiden syitä. En tiedä, oliko minun kantaaottavilla viesteilläni ollut merkitystä tämän prosessin kulussa, niitä hän ei ainakaan kertonut syyksi loukkaantumiselleen. Mutta, kuten melko usein vaikeiden asioiden edessä, defenssit potkivat päälle ja syyt löytyvät jostain aivan muualta kuin omasta todellisuudesta. Tässä tapauksessa meidän epäsovinnaisesta avioliitostamme. Asiaa siis mietittyään persoona oli ymmärtänyt, että "erikoinen tilanteemme", on Miehen ja minun henkilökohtainen asia, eikä hänen tarvitse sitä murehtia. Kuinka helpottava tieto.

Sen verran minäkin psykologiaa ymmärrän, että hoksaan milloin joku projisoi omat tunteensa minua kohti. Kuin suoraan oppikirjasta. Defenssimekanismit ovat itsessään han luonnollinen keino selvityä, minun näkökulmasta katsottuna täysin kestämättömästä tilanteesta. Hän sentään yritti ymmärtää omia tunnetilojaan. Vaatii vaan vähän enemmän työtä tiedostaa itsessä tapahtuvat reaktiot ja niiden todelliset syyt. Joku siihen pystyy, joku ei koskaan edes halua ymmärtää.

Viestin perimmäinen tarkoitus oli siis pyytää anteeksi ja ilmoittaa, että hänen puolestaan viestien vaihtoa voitaisiin jatkaa. Tiedän, että olisi typerää edes kuvitella saavansa tämäntyyppisestä meilailusta muuta kuin sietämätöntä turhautumista ja ärsyyntymistä. Oikeasti minä haluaisin vaihtaa ajatuksia ihmisen kanssa joka on vähän pidemmällä henkisessä kehityksessään. Pikkuisen enemmän pää poissa omasta ahteristaan. Vähän enemmän vastuussa omista valinnoistaan. Mutta myönnän, että jossain taka-alalla kurkkii ajatus siitä, miten mielenkiintoista toisaalta olisi vähän pöllytellä hänen varsin kaksinaismoralistisia käsityksiään ja saada nainen ajattelemaan oikeasti elämäänsä, omaa elämäänsä, ei minun.

Oli tietysti selvää, että hyväksyin anteeksipyynnön, jonka kaltaista en ole koskaan saanut nettimaailmassa, sellaista minä arvostan. Kirjoittelun suhteen tein melko selväksi, etten jatkossakaan aikoisi häntä silkkihansikkain kohdella, varsinkin kun hän itse on asettanut riman tietylle tasolle, sitä saa mitä tilaa. Keskustella voitaisiin, oikeista asioista. Jos vain rahkeet riittää.

Kävin viikonloppuna mielenkiintoisen meilikeskustelun, noin ikäiseni, vuosia parisuhteessa olleen naisen kanssa. Tuntui kuin olisin viestitellyt kahden eri persoonan kanssa.

Persoona 1 avautui syvistä tunteistaan vuosia sitten ihastumaansa lesbonaista kohtaan, salaisesta meilien vaihdosta ja vielä salaisimmista tapaamisista tuon unelmien kohteen kanssa. Rakkauden kaipuustaan, intohimoisista suudelmista, joidenka eteneminen rakasteluksi kilpistyi vain ihastuksen kohteen periaatteeseen, että varatun naisen kanssa hän ei seksiä harrasta. Persoona 1 kertoi olevansa täysin kylmä, niin fyysisesti kuin henkisestikin parisuhteessaan, eikä tarvitse miestään mihinkään. Elämää kulissiliitossa.

Persoona 2 ilmoitti motokseen, että "yksi ihminen riittää kerrallaan". Persoona 2 ilmoitti värikkäin sanakääntein (= kirosanoja), ettei ymmärrä tapaamme elää, ja että Mieheni luonteessa täytyi olla jotain pahasti pielessä, koska ei muuten alistuisi moiseen ja on taatusti muutenkin elämässään kynnysmatto. Toki persoona 2 epäili, että hänen mielipiteensä ovat vääriä, mutta niin hän vaan ajattelee.

Vahvoja näkemyksiä, voimakkaita tunteita. Näillä persoonilla oli mielestäni erittäin ristiriitaiset mielipiteet saman henkilön ajatuksiksi. Voisin jopa väittää, että kirjoittajan oma moraalikäsitys oli muotoutunut omien toimintamallien mukaisiksi. Pettämisen rajat liukuneet itselle sopiviksi, uskollisuuden määritelmä muuttunut omatuntoa tyynnyttäväksi. Luullakseni käsitteenä emotionaalinen rehellisyys parisuhteessa, olisi ollut molemmille persoonille täysin tuntematon, jos olisin moisen ajatuksen ottanut esiin.

Koska persoonat lähtivät esittämään vahvoja ajatuksiaan niinkin kärkkäästi, ajattelin kirjoittajan olevan valmis lukemaan myöskin erilaisia näkemyksiä parisuhteen pelisäännöistä, luottamuksesta, rehellisyydestä, oikeasta ja väärästä. Erilaisilla näkemyksillä tarkoitan eri näkökulmia, ei vain niitä kuinka minä näen parisuhteen rajat. Päättelin, että jos minun oletetaan ottavan vastaan loukkaaviakin kommentteja elämäntavastani, jopa Miehestäni loukkaantumatta, voisin minäkin esittää muutaman näkökulman.

Alatyylinen kirjoittaminen ei kuulu tapoihini. Mutta myönnän, että kiukku kupli sisälläni vastauksia kirjoittaessani. Päälimmäinen tunteeni oli herätellä persoonia näkemään omien mielipiteidensä ja toimintansa välinen vahva ristiriita, tekopyhyys. Esitin joidenkin pitävän suutelua toisen kanssa pettämisenä. Kirjoitin, että on ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että jo toiseen ihastuminen ja seksin haluaminen on väärin. Ilmoitin, että mielestäni hyvän suhteen perusta on rehellisyys tekemisissä ja tunteissa.

Kyseenalaistin hänen mottonsa, sillä tosiasialla, että hän itse on rakastunut toiseen, tapailee tätä salaa ja olisi halunnut seksiäkin, jos vain ihastus olisi suostunut. Kaiken tämän todistelun jälkeen persoona vakuutti minulle edelleen, että hänen miehensä riittää hänelle.

Sanoin ymmärtäväni jollain tasolla miehiä, jotka silkkaa mukavuudenhaluaan jäävät huonomminkin toimivaan suhteeseen, vain koska ruoka- ja vaatehuolto toimivat. Sanoin ymmärtäväni, että eläminen parisuhteessa joka ei tyydytä millään tasolla voi olla turhauttavaa, mutta itse en voisi elää tunneköyhässä suhteessa. Sanoin hänen olevan sisukas ihminen, kun kykenee tähän kaikkeen.

Ehkä pääsin pintaa syvemmälle. Enkä herätin jotain. Enkä sanoin vain ilkeästi. Enkä loukkaannuin persoona 2. hyökkäyksestä enemmän kuin myönnän itselleni.

"Mulle tuli älyttömän paha mieli".

Sitä kutsutaan huonoksi omaksitunnoksi.

Ilmoitukseni herättää naisessa kiinnostuksen ja hän vastaa. Seuranhakuilmoitukseni kertovat aina sen, että olen parisuhteessa ja toivon minuunkin yhteyttä ottavan olevan. Siis, saan vastauksen kiinnostuneelta, kirjoitan viestin, jossa kerron hieman itsestäni ja ajatuksistani. Nainen innostuu lisää, kertoo olevansa spontaani ihminen ja tyyliin suunnittelee jo tapaamista. Seuraavassa viestissäni annan hieman lisää itsestäni, kerron ulkoisesta olemuksestani ja harrastuksistani. Hiljaisuus. Ei kolahda sähköpostilaatikko.

Tottakai tyyliseni ylianalysoija lähtee miettimään mikä meni väärin. Pala palalta. Lause lauseelta. Jo ennen hiljaisuutta olin kertonut hiusteni värin ja ruumiinrakenteeni. Hiusten väristä sain jopa hyväksyvän kommentin, sekä kroppanikin tuntui olevan plussaa.

Vastaaja itse oli itse todennut, että ei etsi seuraa kolmannesta pyörästä, joten toiveeni kahden naisen suhteesta ei tyrmännyt vastaajan toiveita. Useimmat yhteyttä ottavat naiset olisivat kovasti innostuneita jos huolisimme myös hänen ihanan miesystävänsä mukaan. Oli tosin joukossa yksi ilmeinen naisparikin, jota en torjuessani tajunnut ennen kuin vihamielisen haukkumaviestin saavuttua. Oikein puistattaa ajatus, että joutuisi vahingossakaan tuon tyylisten ihmisten kanssa livenä tekemisiin. Mistä kumpuaa tuollainen viha ihmistä kohtaan, joka ei ole periaatteessa sanonut kuin, "kiitos, mutta ei kiitos"?

Eli oikestaan kirjoittamani perusteella ei jää enää jäljelle kuin harrastukseni tai ulkonäkööni liittyvät tarkentavat seikat. Harrastuksieni myönnän olevan äärimmäisen tylsiä, tavanomaisia, tyypillisiä keski-ikäisen vakiintuneen naisen harrastuksia. Niistä ei saata spontaani viriili nainen innostua, eikä siinä mitään, jos tuntuu siltä että täytyy harrastusten tai musiikkimaunkin kohdalla löytyä se yhteinen tekijä, niin se sallittakoon. Tai sitten harrastukset kertovat ihmisestä ja hänen perimmäisestä luonteestaan sen olennaisen?  "Kesämökkeily = tylsä ihminen, ei biletä, puunhalailija" tai "sisustaminen = kotona viihtyvä hissukka, hanki elämä."

Viimeinen kiinnostuksen sammuttaja toki voi olla jo Henry Laasasenkin esiin tuoma totuus tatuoiduista naisista. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan jos joku kokee tautuoinnint vastenmielisenä. Siihen jokaisella on oikeus samalla tapaa kuin minulla on oikeus pitää tatuointeja ja tatuoituja naisia kauniina. Mutta sitä näkemystä hieman kritisoisin, että nainen ottaa kuvan ihoonsa miellyttääkseen miestä. Kyllä minun ihoni jokainen mustepiste on ihan minua itseäni varten. Ja niin, onhan minulla se lävistyskin.

Suosittelen muuten lukemaan Henryn ajatuksia tästä aiheesta, ne ovat hulvattoman hauskoja =D

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115300-markkina-arvon-sabotointi-tatuoinneilla

Kun miettii viimeistä kahta vuotta ja sitä sitkeää yrittämistä toimivan suhteen luomiseksi, muistuu väkisin mieleen ne vahvat syyllisyyden tunteet jotka tunsin ,kun minua syytettiin siitä, että ihmiset ovat minulle kertakäyttöisiä. Ymmärrän kyllä, että kyseinen lausunto kumpusi halusta satuttaa ja se satuttikin, kovasti. Mutta se, että sen vaikutus oli noinkin vahva yllätti minut.

Nyt kun Nainen "vapautti" minut yrittämisen ikeestä, olen yrittänyt pohtia kulunutta aikaa objektiivisesti. Tapailumme aikana käydyissä keskusteluissa sivuttiin useasti toisten ihmisten tapaamisen mahdollisuutta samanaikaisesti. Näissä tilanteissa tunsin suurta tarvetta vakuuttaa, että olen vakavasti sitoutunut kehittyvään suhteeseemme ja en missään nimessä aio tapailla muita. Kertoisin sitten, jos näin tahtoisin tehdä tai tuntisin siihen tarvetta. Tein myös selväksi, että toisaalta minulla ei ole oikeutta vaatia häneltä samaa.

Koska tämäntyyppiset aiheet tulivat esiin aina Naisen aloitteesta, herää nyt ajatus siitä, että ehkä hän yritti luontevalla tavalla antaa minulle mahdollisuuden perääntyä, mahdollisuuden löytää joku kiinnostavampi. Kun minä itsepäisesti roikuin mukana antamatta tuumaakaan periksi tosiasioiden edessä, oli Naisen pakko pukea sanoiksi se, mikä oli ollut selvää jo pitkään, välillämme ei ollut seksuaalista vetovoimaa. Tai siis hän ei tuntenut minua kohtaan seksuaalista vetovoimaa. Näin kun tämän asian ajattelee, tuo tosiasia selittääkin miksi ne pienet fyysiset eleet joilla pyrin hienotunteisesti siirtämään suhdettamme seuraavalle tasolle, eivät johtaneet koskaan mihinkään.

Nainen ei koskaan koskettanut minua omasta aloitteestaa, paitsi halatessa, mutta hän onkin halaajatyyppiä. Kertaakaan hän ei ottanut minua kädestä, ei suudellut poskelle, saati suulle. Minä tein tuota kaikkea. Otin vastuuta. Yritin puhua tulevaisuudesta, keinoista joilla voisimme saada enemmän aikaa yhdessä, yksityisyyttä. Ei kahden naimisissa olevan naisen välille voi syntyä fyysistä eroottista toimintaa, jos ympäristö ei sitä salli.  Ymmärrän nyt, että minua oli helpompi tavata ostoksilla käyden tai lounaalla. Julkisilla paikoilla ei voi pikasta suudelmaa enempää tapahtua.

En tiedä. Olenkohan nyt tämän kovan yrittämisen ja periksiantamattomuuden kautta sovittanut syntini? Toivon niin, koska eihän ihmisten välinen kemia synny itsepäisyyden tuloksena. Sen minä ainakin todistin itselleni, että pystyn olemaan kärsivällinen ja antamaan suhteen kehittymiselle aikaa. Vaikka väkisin.

Lähes kaksi vuotta sitten odotin suhteelta Naiseen paljon. Sainkin paljon, hyvän ystävän, ihmisen jonka seurassa viihdyn, ihmisen johon voin luottaa.

Kaksi vuotta on kulunut nopeasti. Nyt huomaan etsiväni taas. Surffaan deittipalstoilla, luon profiileja, notkun chateissa. Vaikka kaksi vuotta kului, kaksikaan vuotta ei riittänyt sytyttämään sitä kipinää joka muuttaa kahden naisen ystävyyden rakkaudeksi, fyysiseksi rakkaudeksi. Tunnen itseni hieman hölmistyneeksi. Nainen ilmeisesti kyllästyi odottamaan minun suurta liikettäni kohti erotiikkaa. Ehkäpä vastuu suhteen etenemisestä tosiaan oli minulla. Pienet eleeni eivät olleet tarpeeksi.

On tietysti ihan selvää, että minä kokeneempana olisin voinut ottaa ohjat käsiini, mutta sitä en tehnyt. Astuin siihen ansaan, että kuvittelin suhteen etenevän omalla painollaan, varsinkin kun tiedostin Naisen epäröinnin heti tutustuttuamme. Suhde ei ottanut sitä suuntaa johon pyrimme, tai ainakin minä pyrin.

Nainen haluaa jatkaa vain ystävinä. Ajatus on tietyllä tapaa jopa hauska, koska näinä parina vuotena välillämme ei oikein muutakaan ole ollut.  Naisen avauduttua, minä tietysti ymmärsin häntä täysin ja päätimme yhdessä, että jatkossa emme tavoittele tämän enempää, lakkaamme pyrkimästä johonkin joka ei toteudu.

Nämä muutamat päivät, jotka olen taas katsellut ympärilleni, eivät ole olleet kovinkaan rohkaisevia. En tiedä jaksanko tätä kovin pitkään, olenko edelleenkään tarpeeksi paksunahkainen tai kärsivällinen. En muistanutkaan miten typerältä tuntuu lukea raivostuneen ihmisen alatyylistä sähköpostia kohteliaan torjumisen jälkeen. Olin täysin unohtanut, että kaikki eivät halua kirjoitella yhtä lausetta pidempiä sähköposteja. Mutta se, että miehet lähettävät viestejä ei yllättänyt lainkaan, sen muistin vielä.

Vaikka aiheemme ovat olleet korostetun arkisia, olen nauttinut puheluistamme. Puhuminen on ollut luontevaa ja turha jännityskin on karissut. Tällä hetkellä on vaikea sanoa onko välillämme seksuaalista jännitettä. Yritän tietoisesti tukahduttaa kaikki seksiin, seksuaalisuuteen viittaavat kommentit. Pidättäydyn jopa imartelusta. En halua tehdä Naisen oloa tukalaksi. Seksi, naisten välinen seksi, mahdollisesti se seksi mikä hänen ja minun välillä tapahtuisi on juuri se asia joka saa Naisen panikoimaan. Hänen on itse työstettävä ajatusta, mietittävä onko suhteellamme mahdollisuutta edetä fyysisyyteen asti.

Nainen on huolissaan siitä, että minä mahdollisesti koen itseni vedätetyksi. Ymmärrän täysin, että tässä vaiheessa ei voi tietää mihin kaikki johtaa. En halua olla niin laskelmoiva, että jätän tämän tähän vain siksi ettei meistä kumpikaan ole varma mitä tuleman pitää. Pidän Naisesta. Haluan antaa hänelle ja itsellenikin mahdollisuuden kasvaa fyysiseen suhteeseen.

On aivan turhaa etsiä tälläisestä viritelmästä järkevyyttä. Jos haluaa, että tämän kaiken pystyy selvittämään järjellä, on viisain luovuttaa heti alkuunsa. Ei tälläisessä ole järjen hiventä. Rinnakkaissuhde on puhtaasti tunteisiin ja tarpeisiin perustuva ratkaisu. Ainoa järkeen käypä asia tässä on, että kaikki tapahtuu ilman salailua puolisolta.

Yritän kaivautua muistojeni syövereihin ja muistaa mitä itse ajattelin ennen ensimmäistä suhdettani naiseen. En todellakaan muista olleeni millään lailla järkevä tai harkitsevainen. Minua ajoi suunnaton halu tietää. Halusin tietää liki hinnalla millä hyvänsä onko fantasiani totta. Tunnenko todella samoin todellisessa elämässä kuin kaikissa niissä mielikuvissa. En minä harkinnut tekojani. Ainoa järkevä asia mitä halusin varmistaa oli, että kaikki tapahtuisi avoimesti ilman salailua Mieheltä ja suurinpiirtein hänen tahtiinsa. Etenenin vääjäämättä tavoitteeseeni selvittäen kaikki ne esteet, joita parisuhde toi eteeni.

Minun täytyy kunnioittaa Naisen halua järjestellä asioita päässään. En yritä ohjailla häntä tässä asiassa. Yritän olla rohkaisematta. Painostamisesta puhumattakaan. Naisen täytyy itse selvittää tämä asia itselleen. Minun on vain odotettava kumpi vie voiton, järki vai tunteet.