Koetulokset tulivat eilen, lääkärin puhelinsoitto tänään. Ei sitten uutta sillä rintamalla. Jatkettava uusin ajatuksin. Tehdään sitten niin.

Päätin tänään pitää palkatonta vapaata loppuviikon. Tosin huomenna on käytävä kääntymässä työmaalla hoitamassa yksi pikkujuttu, samase.

Vihdoinkin Hän päätti ottaa yhteyttä. Syytä hiljaiseloon en kysellyt, mutta sain jotain epämääräistä selittelyä. Minusta syyllä ei ole väliä, tunnenhan itsekin välillä tarvetta olla omissa oloissani. Sillä on väliä, että Hän kaipaa taas seuraani, se on koko asian ydin.

Kerroin tapaamisesta Lulun kanssa. Useat "sepä kiva" lausahdukset eivät ihan vakuuttaneet ja sanoinkin sen. Sanoin, että moinen tavanomainen fraasien heittely ei sovi Hänen tapaansa kommunikoida, joten ei tarvitse, ymmärrän kyllä. Minä oikeasti ymmärrän. Toki haluan, että asiasta puhutaan vielä, mutta uskon todella, että Hän on vilpittömästi iloinen tapaamisestamme.

Se miksi Hän kokee lähetymisemme positiivisena, saattaa poiketa valtaväestön ajatuksista, mutta minä olen oppinut ymmärtämään vähitellen Hänen tapaansa ajatella, nähdä asiat. En aio sortua miettimään, haluaako Hän minun siirtyvän eteenpäin, jolloin ero Hänelle olisi helppo. Tai testaako Hän kiintymystäni.

Taidan pyhittää perjantaipäivän vierailemalla Hänen luonaan. En halua edes laskea, kuinka monta päivää on kulunut, kun viimeksi tapasimme kasvokkain, liian monta. Haluan mennä, silläkin uhalla, että hänen miehensä on kotona. En välitä.