Olen jumissa. Tuntuu, etten tiedä enää mistään mitään. Kevään tullessaan tuoma kriisin tapainen, on jättänyt jälkeensä saman, mutta silti eri ihmisen. En osaa yksilöidä, mikä on toisin, mikä ennallaan. Sen tiedän, että jotain on muuttunut, minä olen muuttunut.

Vaikka en oikeastaan tiedä mitä haluan, mutta minulla on vahva tunne sitä mitä en halua. Olin sotkenut elämäni sellaiseen sikkuraan, että sen selvittelyyn menee aikaa vielä pitkään.

Minun on vähitellen sopeuduttava ajatukseen, että en ole tarpeeksi vahva Hänelle. Jos haluan elämääni pysyvyyttä, selkeyttä ja mutkattomuutta, minun on mietittävä asioita uudelleen. Eikä tässä kaikessa ole edes kyse siitä mitä minä haluan, vaan siitä mitä minun pitää tehdä säilyttääkseni tasapaino.

Vielä muutama viikko sitten olin vakuuttunut, etten pysty jatkamaan ilman Häntä. Tavallaan se on totta, mutta tosiasioiden edessä on nöyrryttävä, en pysty jatkamaan tätäkään. Kaikki on niin monimutkaista ja häilyvää. Se mikä oli tänään, on huomenna poissa tai muuttunut. En jaksa pyöriä samaa ympyrää pääsemättä eteenpäin. Pysymättä edes paikallaan.

En tiedä tunnenko näin hetken päästä. Olen tuntenut näin kuitenkin jo pitkään. Se olen oppinut itsestäni, minä olen heikko. Hän on heikkouteni.