Helsinkiin matkustaminen varmistui eilen. Helsingin Ystäväni menee kihloihin toukokuussa. Olen tukenut häntä joka askeleella tämän vaikean päätöksen edessä. Kyse ei ole siitä etteikö Ystäväni haluaisi kihlata naisystävänsä, vaan siitä, että mitä jos se ei onnistukaan? Olen hokenut Ystävälleni, että sen saman tosiasian edessä me kaikki olemme, jos parisuhteeseen ryhdymme. Ei ole mitenkään ainutlaatuista epäröidä, älä anna sen estää tekemästä niin kuin todella haluat.

Toisaalta ymmärrän Ystävääni täysin. Heillä on ollut vaikeaa jo tähänkin asti tultaessa. Olen koettanut herättää ajatuksen siitä, että sormus, kihlasormus on vain symbolinen ele, se mikä on todellista, on se sitoutuminen joka on ollut selvää jo pitkään. Sormus on vain sormus.

Juhlat tulevat olemaan poikkeukselliset. Menen Helsinkiin  perjantaina, jos pääsen lähtemään ajoissa osallistun kihlajaispäivän perhekeskeisiin tapahtumiin. Iltaan mennessä olen kuitenkin jo paikalla ja voimme nauttia toistemme seurasta ihan silmästä silmään. Puhua, puhua, puhua.

Kihlajaisiltaan osui myös SMFR:n bileilta. Se tekee juhlista poikkeukselliset. Menemme omalla joukollamme bileisiin. Tuntuu loistavalta, että voimme juhlistaa paria siinä hengessä joka on heille niin ominaista. Bdsm.

Bileet tulevat olemaan elämäni toiset. Ensimmäisellä kerralla tunsin olevani kuin kotona, mutta olin ymmälläni. Olo oli turvallinen, olihan minulla "lauma" mukana, kanssasisaria ja Dommeni. Olin kuitenkin hiukan hukassa, nähtävää, kuultavaa, koettavaa oli niin paljon. Tutustuin uusiin ihmisiin, nimiä, lempinimiä, kasvoja. Kaikki se mikä liikkui päässäni, tuntui isolta palalta sulattaa.

Ensimmäisten bileiden jälkeen mielipiteeni oli sekava. Pidin kokemastani, mutta tuntui, että ne eivät olisi kuitenkaan se mihin minä kuulun, voisin elää ilmankin. Nyt minusta tuntuu, että en malta odottaa, että pääsen taas siihen tilanteeseen. Tiedän jo mitä odottaa ja ehkä osaan suhtautuakin tilanteeseen hieman toisin, varmemmin.