Juteltiin Lulun kanssa. Lulu puhuu työstään irtisanoutumisesta, talonsa myymisestä, muuttamisesta. Kevään tullen Lulu jää yksin isoon taloonsa, mikään ei enää pidättele häntä tässä kyläpahasessa.

Kuuntelin Lulun suunnitelmia ihmetellen rauhallisuuttani. Tuntui kuin en olisi tuntenut mitään. Toki Lulu oli aiemminkin vihjaillut lähtevänsä täältä. Aiemmin muuton mahdollisuus on tuntunut kaukaiselta, suunnitelmalta joka ei tule toteutumaan. Nyt kevät toisi tullessaan muutoksia, joiden myötä muuttaminen tuntuisi lähes itsestäänselvältä. 

En tahtoisi Lulun muuttavan mihinkään. Lulu on paras ystäväni tässä tuppukylässä. Lulu on ainoa ihminen täällä metsän keskellä, ainoa kenen kanssa voin olla 100% omaitseni, siis jos Miestä ei lasketa. Tiedän olevani tärkein perheen ulkopuolinen ihmissuhde Lululle. Voisi luulla, että se on hyvä asia, mutta tällä kertaa se on juuri yksi niistä tärkeimmistä syistä miksi hän harkitsee muuttoa. Lulu tarvitsee elämäänsä muutakin kuin minut. Ystäviä, sosiaalista elämää, rakkautta, parisuhteen. Täällä kaikki tuo tuntuu mahdottomalta.

Ei Lulun tarvitse minulle perustella miksi tahtoo lähteä. Sanoin ymmärtäväni. Sanoin, että hänen täytyy tehdä se jos aikoo löytää elämänsä rakkauden. Täällä ei ole hänelle ketään, koska jos olisi, hän olisi jo löytänyt sen naisen. Kymmenen vuotta on pitkä aika elää elämäänsä laittaen läheiset ja työn etusijalle.

Tovi keskustelumme jälkeen Lulu soitti iloisemmissa merkeissä. Hän oli päättänyt, että lähdemme kurkkaamaan Setan tarjonnan. Sovimme sitten niin. Otamme illan itsellemme, käymme syömässä hyvin, käymme ihmettelemässä toisia seksuaalivähemmistöjen edustajia ja unohdamme arjen.