Outoa, mutta jännittää ajatus huomisesta. Olen ollut seksuaalisesti täysin poissa kuvioista ja ajatuskin huomisesta luo tunteen, että räjähdän. Minulla ei vain ole tietoa saammeko viettää aikaamme Hänen luonaan kaksin vai onko kotona mies, lapset. En tiedä kumpaa toivon.

Jos tapaamme Hänen perheensä läsnäollessa, jälkeen jää jäytävä kaipuu, mieltä ja ruumista riivaava tyydyttämättömän halun kolotus. Saan pikaisen suudelman, halauksen, ehkä vihjeen halusta Hänenkin puoleltaan. Mutta onko väärin toivoa aikaa kaksin, jolloin voisin vapautuneesti suunnata himoni häneen? Riisua hänet epäilyistä, mielipahasta, vaatteista, estoista. Kietoa Hänet mieleni sumentavaan himooni. Hän on toipilas ja emme ole nähneet ikuisuuksiin. Olisi varmaan huomoonottavampaa jutella, kuunnella, olla läsnä ja henkisenä tukena. Olla lähekkäin, hellitellä.

Sama se, haluan rakastella Häntä.