Lähdin tässä pohtimaan taas yhden lyhyeen tyssänneen sähköpostikirjoittelun tiimoilta, että missä mättää.

Ilmoitukseni herättää naisessa kiinnostuksen ja hän vastaa. Seuranhakuilmoitukseni kertovat aina sen, että olen parisuhteessa ja toivon minuunkin yhteyttä ottavan olevan. Siis, saan vastauksen kiinnostuneelta, kirjoitan viestin, jossa kerron hieman itsestäni ja ajatuksistani. Nainen innostuu lisää, kertoo olevansa spontaani ihminen ja tyyliin suunnittelee jo tapaamista. Seuraavassa viestissäni annan hieman lisää itsestäni, kerron ulkoisesta olemuksestani ja harrastuksistani. Hiljaisuus. Ei kolahda sähköpostilaatikko.

Tottakai tyyliseni ylianalysoija lähtee miettimään mikä meni väärin. Pala palalta. Lause lauseelta. Jo ennen hiljaisuutta olin kertonut hiusteni värin ja ruumiinrakenteeni. Hiusten väristä sain jopa hyväksyvän kommentin, sekä kroppanikin tuntui olevan plussaa.

Vastaaja itse oli itse todennut, että ei etsi seuraa kolmannesta pyörästä, joten toiveeni kahden naisen suhteesta ei tyrmännyt vastaajan toiveita. Useimmat yhteyttä ottavat naiset olisivat kovasti innostuneita jos huolisimme myös hänen ihanan miesystävänsä mukaan. Oli tosin joukossa yksi ilmeinen naisparikin, jota en torjuessani tajunnut ennen kuin vihamielisen haukkumaviestin saavuttua. Oikein puistattaa ajatus, että joutuisi vahingossakaan tuon tyylisten ihmisten kanssa livenä tekemisiin. Mistä kumpuaa tuollainen viha ihmistä kohtaan, joka ei ole periaatteessa sanonut kuin, "kiitos, mutta ei kiitos"?

Eli oikestaan kirjoittamani perusteella ei jää enää jäljelle kuin harrastukseni tai ulkonäkööni liittyvät tarkentavat seikat. Harrastuksieni myönnän olevan äärimmäisen tylsiä, tavanomaisia, tyypillisiä keski-ikäisen vakiintuneen naisen harrastuksia. Niistä ei saata spontaani viriili nainen innostua, eikä siinä mitään, jos tuntuu siltä että täytyy harrastusten tai musiikkimaunkin kohdalla löytyä se yhteinen tekijä, niin se sallittakoon. Tai sitten harrastukset kertovat ihmisestä ja hänen perimmäisestä luonteestaan sen olennaisen?  "Kesämökkeily = tylsä ihminen, ei biletä, puunhalailija" tai "sisustaminen = kotona viihtyvä hissukka, hanki elämä."

Viimeinen kiinnostuksen sammuttaja toki voi olla jo Henry Laasasenkin esiin tuoma totuus tatuoiduista naisista. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan jos joku kokee tautuoinnint vastenmielisenä. Siihen jokaisella on oikeus samalla tapaa kuin minulla on oikeus pitää tatuointeja ja tatuoituja naisia kauniina. Mutta sitä näkemystä hieman kritisoisin, että nainen ottaa kuvan ihoonsa miellyttääkseen miestä. Kyllä minun ihoni jokainen mustepiste on ihan minua itseäni varten. Ja niin, onhan minulla se lävistyskin.

Suosittelen muuten lukemaan Henryn ajatuksia tästä aiheesta, ne ovat hulvattoman hauskoja =D

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115300-markkina-arvon-sabotointi-tatuoinneilla