Aamulliset pohdinnat muistuttivat taas fyysisen kosketuksen kaipuun olemassa olosta. Naisen kaipuusta.

Vaikka monet bi-seksuaalit toistavat toistamistaan kuinka he rakastuvat persoonaan, ihmiseen, ei sukupuoleen, itse en voi allekirjoittaa tuota. Lieneekö kysymys polyamorisuudestani vai skitsofreenisestä kaksijakoisuudesta, mutta en pysty saamaan täydellistä seksuaalista- ja emotionaalistatyydytystä vain ja ainoastaan heteroseksuaalisesta kanssakäymisestä. Sama pätee suhteessa naiseen, ennenpitkää riudun halusta tuntea mies sisälläni. Kyse on nimenomaan siitä, mitä vain mies ja miehinen elin voi tarjota. Kyse on siitä, mitä miehen mieli voi tarjota. 

Kuullostaa itsekkäältä. Ja sitä se onkin. Vietit ovat itsekkäitä. Ja minä olen itsekäs kun annan viettien viedä. Voisin langeta potemaan syyllisyyttä puritaaniseen kristilliseen tyyliin, mutta sitä en suostu tekemään. Kaikessa itsekkyydessäni olen ottanut vallan itselleni omasta tyydytyksestäni. En halua antaa moraalin (tekopyhyyden), yhteiskunnan normien (tekopyhyyden) tai yhdenkään yksilön mielipiteen vaikuttaa siihen kuinka elän elämäni.

Joku voi ajatella, että minulle ei riitä mikään. Päinvastoin, minä olen vähään tyytyväinen. Kun olen henkisesti ja fyysisesti tasapainossa, en tunne tarvetta kompensoida elämäni puutteita, turhaumia rahalla, materialla, sekoilulla. Jos ajattelee ettei minulle riitä mikään, niin todellisuus on se, etten minä riitä yhdelle, koska silloin olen puolikas.

Jos eläisin tätä elämääni kieltämällä itseni, pettäisin itseni. Minusta itseni pettäminen omassa ainoassa minulle annetussa elämässäni, olisi suurin rikos ihmisyyttä vastaan mitä voin kuvitella. Toki minunkin ihmisyyttäni vastaan on rikottu vastoin minun tahtomattani toisten ihmisten toimesta, mutta itse en ole siihen voinut vaikuttaa, vain sopeutua. Miksi ihmeessä tekisin itselleni samoin?Minä itse olen vastuussa itselleni omista valinnoistani, jos minulla on rohkeutta olla mitä olen..minä olen.