Taannoiset sokkoreffit jäivät mieleeni toisessakin mielessä, kuin vain ajatuksena, että olen taas mukana "kuvioissa" . Vaikka treffien anti jäi suhteellisen laihaksi, eikä treffikumppanini herättänyt minussa lainkaan sellaista tunnetta joka on tarpeen, jos aikoo naista tapailla vakavammalla mielellä, jotain mietittävää sain kuitenkin.

Moninaisten keskustelujemme, pohdintojemme, kysymystemme ja vastaustemme keskellä tapaamani nainen esitti minulle kysymyksen, jota en muista ihan viime vuosina pohtineeni. Olin kertonut hänelle melko avoimesti menneisyydestäni, koska tuntui ettei minulla ole mitään peiteltävää ja hän tuntui olevan aidosti kiinnostunut. Hän kertoi myös niistä lähtökohdista jotka olivat tuoneet hänet samaan pöytään kanssani päivällistämään.

Kun treffiseuralleni kävi ilmi, että edellisen rinnakkaissuhteeni rikkoutumisesta oli kulunut jo noin 2,5 vuotta, hän kysyi, olisko mahdollista, että minun Mieheni olisi nyt helpottuneena todennut sen kaiken olleen vain jokin vaihe elämässäni ja nyt se olisi "luojan kiitos" käyty läpi ja ohi?

Joskus jään sanattomaksi, juuri silloin minulle kävi niin. En todellakaan tiennyt mitä olisin vastannut. Kysymys yllätti minut täysin. Änkytin jotain epämääräistä, siitä ettei tuon tyyppisestä mahdollisuudesta ole Miehen kanssa keskusteltu, joten en voi olla täysin varma, mutta luulen, ettei hän näe asiaa niin.

Luulen, en tiedä. Voisin kuvitella, että joskus Mies on toivonut tämän olevan vain vaihe. Itsekin olen toisinaan ajatellut, jopa toivonut, että tämä on vain juttu josta lopulta pääsen yli ja palaudun "normaaliksi" omaksi itsekseni. Ehkä se toisilla meneekin niin, en minä tiedä. Vuosien kuluessa moinen ajatus on kuitenkin karissut. On käynyt selväksi meille molemmille, että tälläinen minä olen. Olen ollut ilman naissuhdetta vain siitä syystä, että minulle sopivaa ihmistä ei ole osunut kohdalle. Tämä tosiasia on ollut selvää myös Miehelle.

Minua jäi kiinnostamaan miksi tapaamani nainen kysyi minulta tämän kysymyksen? Oliko hänen näkemyksensä se, että tälläiset asiat ovat hyvin pitkälti tahdon asioita? Sen myönnän, että on täysin minun omasta tahdostani kiinni toteutanko omat bi-seksuaaliset ja polyamoristiset toiveeni, mutta se että olen tälläinen ei ole minun valintani.

Ehkä hänen ajatuksensa perustuivat pelkästään siihen kokemukseen joka oli häntä lähinnä, eli hän itse. Se että elää kaukoavioliitossa miehen kanssa, joka ei hyväksy suhdetta toiseen mieheen, mutta näennäisesti hyväksyisi naissuhteen, voisi olla syy miksi heteronainenkin voisi harkita lesbistä suhdetta. Yksinäisyys, niin henkinen kuin fyysinenkin voi ajaa ihmeellisiin tekoihin.

Tähän kontekstiin sidottuna ajatus bi-seksuaalisuudesta jonkinlaisena vaiheena elämässä, tuntuu aivan ymmärrettävälle. Lesbinen suhde jäisi muistoihin ajanjaksona, jolloin toinen mahdollisuus olisi ollut fyysisen kontaktin totaalinen puuttuminen toiseen ihmiseen. Seksuaalisuus ja sen toteuttaminen on kuitenkin perustarve meissä kaikissa.

Tämä on vain yksi näkemys ihmisistä ja heidän vaikuttimistaan. Totuus voi olla aivan toinen. Ehkä hän vain sattui kysymään kysymyksen, joka hänen mieleensä juuri sillä hetkellä juolahti.