Huomenna olisi sitten se Bdsm henkisten ihmisten kokoontuminen, johon sain kutsun muutama kuukausi sitten. Jollain tasolla olin innostuneena menossa paikanpäälle vaikka epäröinkin kovasti. Eteeni ilmaantui yllättäen ja sopivasti este, joten en pääsekään lähtemään. Myönnän olevani helpottunut.

Taidan tarvita enemmän aikaa ja mahdollisesti ihmisen tuekseni, jonka kanssa menen ensimmäisen kerran. On vain melko hankalaa tutustua spontaanisti kehenkään tyrkyttämättä seuraansa. Vaikka ajatuksena olisi vain tuttu, jonka kanssa mennä tapaamiseen, eikä suinkaan sessioseura, on piirit niin tiiviin tuntuiset, ettei sisäänpääsy tunnu kovinkaan luontevalle.

Väistämättä tulee mieleen ajatus, että ehkä en kuulukaan siihen joukkoon, mihin olen pyrkimässä. Tuntuu, kuin näkemykseni alistumisesta ja Dominoimisesta ovat niin omani näköisiä, että en pysty kuvittelemaankaan ryhtyväni mihinkään suurinpiirtein kenenkään scenen sisällä vaikuttavista ihmisistä. MIstäköhän se sitten taas johtuu? Vaikka haluni alistua on vahvana minussa, on se silti minulle enemmän henkinen, kuin fyysinen kokemus. Ja samalla tapaa kuin suhteessani naiseen, en halua tyytyä vain fyysiseen puoleen. Haluan tuntea yhteyden henkisellä tasolla. Jos näin ei ole, en pysty luottamaan, en alistumaan, en antamaan itseäni.

Antaa ajan vain kulua.