Rokulipäiväni sujui mukavan rivakasti ilman luppohetkiä, ilman mahdollisuutta miettiä huomista. Ilta alkaa rauhoittua ja ajatukset alkavat väkisin siirtyä huomiseen. Voihan olla, ettei huomiseksi suunnittelemani vierailu onnistukaan, ei olisi ensimmäinen kerta. Meidän suhteessa mikään ei ole varmaa, vasta kun se on jo tapahtunut ja me molemmat olemme suurinpiirtein samaa mieltä tapahtumien kulusta.

Sitä mukaa kun ajatukseni harhailevat mahdolliseen tapaamiseen, tunnen levottomuuden  kasvavan. Ilman sen kummempaa herkuttelua tai fantasiointia tunnen kiihottuvani. Tunne on tervetullut. Olen pitkään kaivannut halun kokemista spontaanisti. Ennen olin sellainen, nykyään vähemmän. Nyt pelkkä tietoisuus fyysisesti tapaamisesta saa kihelmöintiä aikaan ja tunnen kostuvani.

Voisi luulla, että olen nauttinut naista väkevämpää, kun kirjoitan näin. En ole. Ehkä tämä odottamaton seksuaalisen halun purkaus on riisunut jotain estoja. Kirjoitan vapautuneemmin. Kirjoitan niinkuin koen, enkä yritä siistiä tunteitani siihen romanttiseen suuntaan, joka tuntuisi hyväksyttävämmältä.

Puhtaan halun kokeminen, varsinkin avioliiton ulkopuolisessa suhteessa arvioidaan useimmiten likaiseksi, vääräksi. Väärin olisi väittää etten koe intohimoa Häntä kohtaan. Minulle rakkaus ja seksi kuuluvat yhteen. Olisi eri asia jos rakastaisin Häntä kuin siskoa, äitiä. Hän on minun rakastettuni ja haluan häntä, myös fyysisesti. Kokonaan.