Nyt on hassu fiilis, tunnen itseni naiiviksi ja vähän typeräksikin. Mistä ihmeestä olin saanut päähäni sen ajatuksen, että Seta ry:n järjestämiin kinkereihin saapuvat  eroaisivat millään lailla heterobaarien humalahakuisista juhlijoista? Ainoastaan tanssilattialla huojuvien parien jakautuminen tyttö- ja poikapareihin teki baarista erilaisen kokemuksen.

Samassa tilassa useampi naisista pitävä nainen osoitti myös hauskan kaavan. Naistet tuntuivat olevan toistensa klooneja. Lyhyeksi leikattu, hieman rikottu pörröinen hiusmalli, pikimustalla värillä. Koodiin sopi myös tiukka ruutupaita tai merkkihuppari, sekä lantiomalliset farkut joissa läpälliset takataskut. En ainoastaan minä kiinnittänyt tähän seikkaan huomiota, myös Lulu oli huomannut saman. Se oli jotenkin huvittavaa. Tylsää, niinkuin Lulu sanoi.

Siellä naurettiin, tanssittiin, itkettiin, riideltiin, suututtiin, petettiin. Tanssilattia lainehti kaatuneiden lasien nesteistä ja mitä pidemmälle ilta eteni, sitä useampi pilli lattialla oli. Jännä millaisiin asioihin kiinnittää huomiota kun siirtää itsensä tarkkailijan rooliin. Tarkkailija, se minä koin olevani. Toki uskaltauduimme tanssimaan muutaman kerran tahmealle lattialle, mutta enimmäkseen vietimmi iltamme upottavalla sohvalla, jutustellen harvakseltaan havainnoistamme, juoden kahvejamme ja vesiämme. Meitä vilkuiltiin uteliaina ja Lululle jopa iskettiin silmää. Hieman kypsempään ikään ehtineen naisparin tanssiessa, toinen naisista, se mustapystytukkainen vinkkasi hänelle silmää kesken hitaiden. Meille ei tulleet puhumaan kuin miehet. Meitä ei pyytäneet tanssimaan kuin miehet.

Iltaani ei parantanut kuulemani keskustelun pätkä. Yksi mustatukkainen ruutupaita kertoi ystävilleen, kuinka edellisellä baarireissulla, hänen seuraansa oli tuppautunut nainen joka oli naimisissa miehen kanssa ja heillä oli lapsi. Naisparka kärsi jostain identiteettikriisistä tai vastaavasta. Kuinka kiusallista oli, kun nainen ei ymmärtänyt vihjeistä, ettei hänen seuransa ollut toivottua ja vaikka yksi ruutupaidan seuralaisista oli tekeytynyt hänen tyttöystäväkseen, nainen ei ollut tajunnut häipyä.

Niin, ei kaltaiseni nainen kuulu mihinkään. Olen oman marginaalini marginaalissa. Minunlaisiani naisia ymmärtävät, sietävät harvat lesbot, ehkä tunnen jo ne muutamat. Ne muutamat pelastavat lesbojen maineen suvaitsevina yksilöinä minun silmissäni, kunhan vain ymmärrän olla odottamatta sitä muilta. Mutta minä tiesin sen jo. Ilta ei muuttanut näkemystäni siitä, että minun tulee visusti etsiä ihmistäni kaltaisteni joukosta. Meitä ei liene monia, mutta vain yksi riittää.

Kaikenkaikkiaan ilta oli tarpeellinen meille molemmille. Vietimme alkuillan syöden pitkän illallisen. Juttelimme kaikesta..naisista lähinnä. Lulu pui vikaan menneen suhteensa käänteitä ja ongelmakohtia. Minä kuuntelin, kommentoin, esitin omia näkemyksiäni. Luulen, että Lulukin piti iltaa tärkeänä kokemuksena, se tavallaan opetti meille paljon, oikaisi näkemyksiämme ja avasi silmiämme. Vaikka olemme etäällä tälläisestä fyysisesti täällä maalla, tapahtumien ääreen meneminen ei poista sitä tosiasiaa, että olemme irti tästä kaikesta myös henkisellä tasolla.