Tuntuu kuin eläisin kahdessa eri todellisuudessa. Julkinen todellisuus ja henkilökohtainen todellisuus.

Henkilökohtaisessa todellisuudessani elän menneessä, toiveissa ja kuvitelmissa. Ikiomassa todellisuudessani uskallan sanoa itselleni mitä haluan ja kaipaan. Uskallan tunnustaa toiveeni ja haaveeni. Todelliset tunteeni. Kaikki tämä on vain minua itseäni varten. En halua kenenkään toisen tietävän mitä sisälläni liikkuu. Vaalin menneitä, täydellisyyttä hipovia hetkiä, aikoja jotka lupasivat niin paljon. Oma todellisuuteni on näkymä siihen, kuinka olisi voinut olla, kuinka olisi pitänyt olla. Henkilökohtainen todellisuuteni on muisto siitä, mitä minä olin. 

Julkinen todellisuus on realistinen. Julkinen todellisuus on ymmärrys siitä, ettei jotkin asiat koskaan muutu. Tämä todellisuus on tuskallinen tietoisuus asioiden mahdottomuudesta, fraasi "väärässä paikassa, väärään aikaan". Julkinen todellisuus on kilpeni omaa haavoittuvuuttani vastaan, sen turvin voin kohdata oman epäonnistumiseni tuoman pettymyksen. 

Onko oikein ajatella toisin kuin sanoo? En tiedä. Muuta vaihtoehtoa minulla ei juuri nyt ole. En pysty enää vellomaan tunnemyrskystä toiseen. En kykene elämään tunteessa, että olen alati veitsenterällä. Minä yritin ja se jätti minut tyhjäksi. Se että elää vahvasti tunteella ei ole aina rikkaus, se on myös pahin painajaiseni