Jokunen kuukausi sitten otin identiteettini suhteen suuren askeleen. Tähän mennessä olen avautunut suuntautumisestani vain läheisille ystäville tai sukulaisille, ihmislle joille olen kokenut voivani puhua avoimesti. Koskaan en ole puhunut seksuaalisesta tai romanttisesta kiinnostuksestani, ihastumisestani muille kuin naisille, joista olen ollut varma, että he ovat bi-naisia tai lesboja.

Minähän olen joskus ihastunut tulisesti myös heteronaiseen. Olen siitä joskus kirjoittanutkin. Siitä, kuinka halusin kertoa tunteistani silläkin uhalla, että ajan hänet pois elämästäni. Jänistin silloin. En ollut valmis ottamaan vastaan torjuntaa. Torjunnalla tarkoitan torjutuksi tulemista ihmisenä. Olin jo tietoinen siitä, että tämä ihminen ei voisi koskaan vastata tunteisiini siinä muodossa mitä minä tunsin.

Minä otin askeleen ulos kaapistani, kerroin. Juttelimme niitä näitä ja hetken mielijohteesta, johdattelin keskustelun siihen aikaan, kun konkreettisesti ystävystyimme. Siihen muutamaan kuukauteen kun teimme yhdessä töitä. Kerroin suoraan mitä tunsin häntä kohtaan silloin. Tunnustin tunteeni. Kerroin myös, että olin puhunut tunteistani Miehelle. Uskon, että hän arvosti sitä, että olin puhunut ihastumisestani Miehen kanssa. Minulla ei ollut likaista salaisuutta. En ollut pilannut avioliittoani ihastumalla toiseen. En ollut pettänyt luottamusta tai tuhonnut sitä kunnioitusta mikä on hyvän parisuhteen perusta. Hän oli yllättynyt, mutta ei kauhistunut. Hänen reaktionsa kiteytyi lauseeseen: "Sä olet silti huippu tyyppi".

Tämä keskustelu merkitsi minulle paljon. Paljon enemmän, kuin kukaan arvaakaan. Uskalsin ottaa askeleen lähemmäksi. Se minne olen matkalla on vielä arvoitus.