En todellakaan tiedä onko minulla enää mitään sanottavaa tämän blogin puitteissa. Vaikka jokunen postaus sitten ajattelin, että vaikka suhde on ohi, niin minä pysyn. Minä olen edelleen polyamorinen. Niin, minä olen polyamorinen, mutta nyt tuntuu, ettei minulla ole tuossa ominaisuudessa mitään kerrottavaa. Vai onko?

Olen pohtunut sitä, onko sulaa hulluutta yrittää sovittaa kolmen aikuisen elämää yhteen. Välillä on tuntunut, että se on mahdotonta, välillä kaikki tuntuu sujuneen kuin itsekseen. Todellisuudessahan koko rakennelma lopulta romahti. Miksi se sortui? Mitä enemmän asiaa mietin, ei syy ole siinä, etteikö kolme ihmistä voisi olla läheisessä suhteessa, vaan siinä, että yksilöiden henkiset ominaisuudet eivät riitä. On löydyttävä se täydellinen tasapaino. Herkkyys. Intuitiivisyys. Itsetuntemus ja luottamus.

En ole siis luopunut ajatuksesta. Se on minussa edelleen. Nyt en vain ole kykeneväinen toimimaan asian suhteen. Minun on käytävä tapahtunut läpi. Opittava virheistäni. Omaksuttava uutta.

En tiedä millon minulla on sanottavaa. Ehkä huomenna, ehkä ei vuoteen. En tiedä.