Saamani palaute herätti mielenkiintoisia ajatuksia. Toisaalta se lisäsi tuntemaani syyllisyyttä ja ahdistusta, jota tunnen aieuttamastani tilanteesta. Mutta toisaalta tunsin kieroa tyytyväisyyttä, että ilmeisesti olen osannut kuvata tunteitani ja kokemiani tilanteita melkoisen objektiivisesti.

Vähiten haluan etsiä tekekemiini asioihin syyllisiä muista ihmisistä. Vähiten haluan kaataa vastuun Hänen niskaansa. Minä itse olen valintani tehnyt. Minä en ole kaikkivoipa, en haluakaan olla.

Olen kertonut tapahtumat omasta näkökulmastani. Kiinnostavaa minusta on, että minun näkemykseni antaa mielikuvan minusta itsestäni syyllisenä. Olkoon niin sitten. En halua selitellä, yrittää puolustella tai väitellä. Asia tovat niinkuin ne ovat.

Välillä koen itseni vastuuta pakenevaksi ihmiseksi. Nyt en aio väittää syyn olevan muualla, kivitän itse itseni. Se miksi koen tarpeelliseksi rankaista itseäni on toinen juttu. Onko syy siinä, että koen niin kovaa syyllisyyttä aiheuttamastani tilanteesta, että en halua lisätä tuomaani taakkaa? Se että, minä jätin ystäväni kriisin keskellä yksin, ei poista sitä tosiasiaa, että jätin itsenikin ilman hänen tukeaan samalla hetkellä. Jätin itseni yksin.