Kieltäydyin olemasta samaa mieltä. Kieltäydyin sysäämästä vastuun pois henkilöltä, jonka itse pitäisi tietää mitä tekee ja suostuu kestämään. Jos ihminen antaa itsensä liukua siihen alimpaan helvettiin, syvimpään kuoppaan, kenen on vastuu? Onko vastuu itsellä, vai ihmisillä jotka välillisesti tekevät elämästä vaikeaa? Lapsi ei pysty valitsemaan oman elämänsä aineksia. Aikuinen pystyy ja on velvollinen niin tekemäänkin.

Olen umpiossa. En ole samaa mieltä, joten on aivan sama mitä mieltä olen. Ehkä on parempi niin. Jos Hän tarvitsee tukea, Hän tarvitsee sitä ihmiseltä joka myös tukee, ei kritisoi, ei ole eri mieltä. En halua elää enää samaa valhetta. Haluan että minun valkoiseni on valkoista, musta mustaa ja harmaa harmaata.

Tajuan nyt, että olen ollut surkean arjen helpotus. Olen ollut ilmareikä painostavassa ympäristössä. Kriisin hetkellä olin korva, olkapää, peili joka toisti samaa kuvaa jonka tahtoi nähdä. En ollut mitään mikä pitelisi täällä, en ollut ketään, joka olisi samalla puolella, en ollut kukaan ketä jäisi kaipaamaan.

Kriisin hetkellä en tahtonunt jäädä kiinni noihin asioihin. Nyt mietin niitä väkisinkin. Minun on pakko muistaa ne itseni takia. Hän sanoo, että ensireaktio on se aidoin. Sain aidon reaktion, uskon siihen.