En olisi ihan tosissani uskonut, että persoona lähestyisi minua viestillä vielä mielensäpahoittamisen jälkeenkin. Niin dramaattisesti hän kuitenkin kertoi lopettavansa viesitittelyn.  Voisi melkein sanoa, että tunsin jonkin asteista mielihyvää, kun meiliini oli ilmestynyt anteeksipyyntö selityksineen.

Kovasti suomalaiseen tapaan selitykseksi avautumiseen, niinkuin hän itse asian ilmaisi, osottautui alkoholi. Persoona kertoi ymmärtäneensä selvittyään, että hänen "paskat fiiliksensä" olivat seurausta viinan, sekä hänen kuuntelemansa tunteisiin vetoavan musiikin lisäksi, parisuhteemme "erikoisen tilanteen" aiheuttamasta tunnekuohusta.

Persoona oli kuin olikin lopulta ryhtynyt pohtimaan tunteidensa ja niiden aiheuttamien reaktioiden syitä. En tiedä, oliko minun kantaaottavilla viesteilläni ollut merkitystä tämän prosessin kulussa, niitä hän ei ainakaan kertonut syyksi loukkaantumiselleen. Mutta, kuten melko usein vaikeiden asioiden edessä, defenssit potkivat päälle ja syyt löytyvät jostain aivan muualta kuin omasta todellisuudesta. Tässä tapauksessa meidän epäsovinnaisesta avioliitostamme. Asiaa siis mietittyään persoona oli ymmärtänyt, että "erikoinen tilanteemme", on Miehen ja minun henkilökohtainen asia, eikä hänen tarvitse sitä murehtia. Kuinka helpottava tieto.

Sen verran minäkin psykologiaa ymmärrän, että hoksaan milloin joku projisoi omat tunteensa minua kohti. Kuin suoraan oppikirjasta. Defenssimekanismit ovat itsessään han luonnollinen keino selvityä, minun näkökulmasta katsottuna täysin kestämättömästä tilanteesta. Hän sentään yritti ymmärtää omia tunnetilojaan. Vaatii vaan vähän enemmän työtä tiedostaa itsessä tapahtuvat reaktiot ja niiden todelliset syyt. Joku siihen pystyy, joku ei koskaan edes halua ymmärtää.

Viestin perimmäinen tarkoitus oli siis pyytää anteeksi ja ilmoittaa, että hänen puolestaan viestien vaihtoa voitaisiin jatkaa. Tiedän, että olisi typerää edes kuvitella saavansa tämäntyyppisestä meilailusta muuta kuin sietämätöntä turhautumista ja ärsyyntymistä. Oikeasti minä haluaisin vaihtaa ajatuksia ihmisen kanssa joka on vähän pidemmällä henkisessä kehityksessään. Pikkuisen enemmän pää poissa omasta ahteristaan. Vähän enemmän vastuussa omista valinnoistaan. Mutta myönnän, että jossain taka-alalla kurkkii ajatus siitä, miten mielenkiintoista toisaalta olisi vähän pöllytellä hänen varsin kaksinaismoralistisia käsityksiään ja saada nainen ajattelemaan oikeasti elämäänsä, omaa elämäänsä, ei minun.

Oli tietysti selvää, että hyväksyin anteeksipyynnön, jonka kaltaista en ole koskaan saanut nettimaailmassa, sellaista minä arvostan. Kirjoittelun suhteen tein melko selväksi, etten jatkossakaan aikoisi häntä silkkihansikkain kohdella, varsinkin kun hän itse on asettanut riman tietylle tasolle, sitä saa mitä tilaa. Keskustella voitaisiin, oikeista asioista. Jos vain rahkeet riittää.