Eilen taas mietiskelin elämää yksin. Tilanteen päässäni laukaisi niinkin arkinen asia kuin rahasta puhuminen, vihaan sitä. Miksi rahasta, menojen priorisoinneista, rahattomuudesta, hankinnoista ja niiden ajoittamisesta täytyy alkaa keskustelemaan rankan viikon jälkeen perjantai iltana? En vaan jaksa.

Terveydentilaani vaikuttavat asiat saattavat ratketa isoin harppauksin ensi viikon alussa, saan koetuloksia. Olen koettanut sanoa, että se on ainut asia mihin pystyn juuri nyt energiani suuntaamaan. Ehkä se ei ole iso asia, mutta minä koen sen erittäin tärkeäksi itselleni. Tulen joko kääntämään uuden lehden elämässäni tai petyn karvaasti ja jatkan etsimistä.

Se että omassa elämässä arkipäiväistyy tiettyihin asioihin, ei anna oikeutta mitätöidä muiden kokemat tunteet samantyyppisissä tilanteissa. Se ettei itse elä samaa todellisuutta, koe asioita samoin, anna oikeutta vähätellä. Ei edes minulle.