Edelliseen kirjoitukseeni tullut kysymys, herätti minut huomaamaan, että vuosi on kulunut edellisestä rinnakkaissuhteestani. Vuosi on tuntunut lyhyeltä ajalta. Puolet siitä vietin toipumiseen ja unohtamiseen. Tai ei kai koskaan voi unohtaa. Enkä haluakaan unohtaa. Oli meilläkin hetkemme. Liki puolet vuodesta olen ollut valmis uuteen yritykseen. Uutta yritystä ei ole tullut ja uskon, että se on ollut vain hyväksi. Olen todella saanut aikaa eheytyä.

Tuntuu kummalle, että olen todellakin ollut vuoden ilman myös naisen kosketusta. En väitä, ettenkö olisi kaivannut naisen kanssa rakastelua, mutta en todellakaan ole ollut valmis siihen. Mutta minäkin olen ihminen ja sorrun välillä typeriin tekoihin, ajattelemattomuuteen, typeryyteen. Uskoisin, että jos asuisin paikkakunnalla, jos yöelämästä tai nettikontaktien kautta helpon seksin saaminen olisi mahdollisuus, olisin tarttunut siihen. Täällä maalla asumisessa on sekin hyvä puoli, että satunnaisiin yhdenillan seikkailuihin sortumisen vaara on olematon, se on liki mahdotonta varsinkin minun elämäntyylilläni. Olen kirjoittanutkin siitä, miten en halua kertakayttöseksiä vaikka kuinka riutuisin naisen puutteessa, mutta en tiedä mitä todella tapahtuisi, jos moinen tilanne eteen sattuisi noin ihan konkreettisesti. Onneksi tälläistä ei oikeasti tarvitse pohtia, koska sellaista skenaariota ei ole olemassa.

Kevät on täällä. Pakko on myöntää, että alan todella käydä kärsimättömäksi. Minua ei lohduta Työkaverini sanat "kyllä se vielä sieltä löytyy". Haluaisin uskoa niin, mutta usko hiipuu. Toivottavasti edes toivo elää.