Olen täyttäny tuntini puuhastellen kaikenlaista. Suunnannut ajatukseni ja tarmoni kaikkeen muuhun kuin pysähtymiseen, ajattelemiseen. Vauhti alkaa hiipumaan, huomaan hetkittäin miettiväni Häntä. Niin, minulla on ikävä.

On tyhmää käyttäytyä näin. Tosin, viimeksi kun juteltiin puhelimessa, Hän toivoi "radiohiljaisuutta". Se, että en vastannut siihen puheluun, ei ollut tahallista, olisi soittanut uudelleen. Ei Hän soita, Hän on ylpeä. Se etten vastannut juuri silloin, oli Hänestä suora torjunta. Ajatelkoon niin, ei minusta ole nyt väittämään vastaan, siloittelemaan pintaa.

En tiedä kuinka asiat ovat edenneet Hänen elämässään. Näiden muutamien päivien aikana on voinut tapahtua vaikka mitä. Ehkä kuulen siitä joskus.

Minun on parempi pysyä poissa. Jos heillä on aikomus yrittää muuttaa yhdessä elämänsä suunta, Hänen on panostettava siihen täysillä. Suhde minuun vesittäisi kaiken. Jos Hän on pysynyt päätöksessään jatkaa yksin, toivon voimia. Toivon Hänelle parempia ystäviä kuin minä.

Kaipaan silti.