Yhteydenottoja tulee ja menee, enimmäkseen menee. Muutama viesti ja sitten hiljaisuus. Eräälle suurelle sateekaarikansan foorumille taas vuosien jälkeen rekisteröidyttyäni, olen vetäny puoleeni vain itseäni puolet nuorempia tyttösiä. Sama juttu muuten kuin sillä edelliselläkin kerralla.

Jotenkin oma henkilökohtainen elämäni on tässä kohti menossa niin ilmavasti pilviä hipoen, että ei juurikaan jaksa edes harmittaa hakemiseni tuloksettomuus. Elämä Miehen kanssa hipoo täydellisyyttä kaikinpuolin. Kun tuon lukee tuosta, niin näyttää omaankin silmään erittäin kornilta! Mutta ei haittaa, siltä tämä tuntuu. Ei kornilta vaan hyvältä, tolkuttoman hyvältä.

Täytyi ihan selailla omia kirjoituksiaa vuosien taakse, kun muistelin että olen pohtinut ehkäisyn vaikutusta mielialoihin ja seksuaaliseen halukkuuteen. Löytyihän jotain vuodelta 2009. Nyt elämä on siinä vaiheessa, että vasektomia on pian tätä päivää ja minä olen luopunut ehkäisystä kokonaan. Toipuminen, palautuminen, miksi tuota nyt sanoisi, vei parisen kuukautta. Nykyisyyttä kuvaa hyvin Miehen huokaisu sylikkäin maatessamme "missä olet ollut nämä vuodet?".

Voi tietysti epäillä, että ei hormoneista lupuminen kokonaan voi olla tämän kaiken takana. Ei olekaan. Kroppani palautuminen toi tullessaan myös nurjanpuolen asioita kuten PMS oireet, nämä taas laukaisivat minussa eräänä päivänä valtavan tunnekuohun, josta seurasi parisuhteemme historian isoin riita. Itkupotkuraivari siis. Kissa nostettiin pöydälle. Oksensin sieluni syövereistä monta isoa mökkyä ja sain Miehenkin avautumaan tavalla joka ei ole hänelle ominaista.

Väittäisin, että olen nyt onnellisempi kuin koskaan.