Minun pitäisi tehdä valinta. Minun täytyisi valita katoanko Hänen elämästään lopullisesti vai jatkammeko ystävinä, kavereina, tuttavaina? Suoraan sanottuna en tiedä mikä on se nimike jota tulisi käyttää. Minun täytyisi nyt, tässä hetkessä tietää mitä ajattelen tulevaisuudesta, meidän tulevaisuudesta. Minä en tiedä. Minulla ei ole vastausta.

Toki myönnän etten ole etsinytkään vastausta tähän. Minusta on liian aikaista yrittää ymmärtää miten suhteemme muotoutuu. Minä haluaisin antaa ajan näyttää mihin uomiin välimme asettuvat. Hän ehkä pystyy nyt päättämään itse, kuinka tulevaisuudessa haluaa kohdata minut. Minä en halua. Minä haluan tunteideni olevan aitoja ja suhtautua Häneen niinkuin tunnen, en niinkuin haluan tuntea. 

Annoin Hänelle mahdolllisuuden itse päättää toimintamallin, jos se on niin tärkeää juuri tässä hetkessä. Jos Hän haluaa poistaa minut elämästään totaalisesti, suon sen Hänelle. En minä voi pakottaa Häntä minkäänlaiseen kanssakäymiseen, jos Hän kokee sen vastenmieliseksi tai vaikeaksi. Ei Hänelläkään ollut vastausta. Minun pitäisi antaa se. Miksi?

Hän ei suostu uskomaan, etten tiedä vastausta. Hän roikkuu siinä kysymyksessä kuin se merkitsisi kaikkea. Välillä tuntui, että vastaan jotain vain saadakseni Hänet laskemaan irti aiheesta. Tuntuisi helpommalta jatkaa, kun antaisin Hänelle sen mikä tuntuu olevan tärkeää. Mutta en voi tehdä sitäkään. Olisi halpamaista vastata Hänelle niin tärkeään kysymykseen mitään tarkoittamatta, vain saadakseni Hänet tyytymään, lopettamaan.

Vain aika voi auttaa. Vain aika saa tämänkin asian asettumaan sille kuuluvalle paikalle. Minun on oltava kärsivällinen. Minun on oltava rehellinen.