Tänä kesänä opin jotain uutta suhteestamme, siis minun ja Miehen. Joskus kauan aikaa sitten olen kysymyksen seurauksena pohtinut uhrautumista ja onko se suhteessamme läsnä. Kesällä Mies avautui minulle tavalla, joka viimeistään karisti epäluulot siitä, että uhrautuuko Mies suhteessamme. Hänen tekonsa vahvisti sitä tietoisuutta, että hän itse tietää mihin pystyy ja mihin ei. Mies itse haluaa vaikuttaa siihen mitä suhteemme sisällä tapahtuu.

Olen jonkin verran kirjoittanut minusta alistumiseen, nöyryyteen ja kipuunkin mieltyneenä henkilönä, subina. Aihe ei ole koskaan ollut Miehen mieleen. Hän on kokenut sen pelottavana, liian erilaisena maailmana, eikä koskaan ole halunnut olla osa sitä maailmaa, ei edes minun mieliksi.

Osaltaan olin ajatellut, että aiheen tuomia negaatioita helpottaisi tutustuminen Ystävääni. Vaikka Mies oli hänet ohimennen muutaman kerran tavannut, ei todellista lähentymistä, tutustumista suuntaan tai toiseen ole tapahtunut. Korjasin asian viime jouluna, jolloin kutsuin Ystäväni viettämään meille perhejoulua. Vietimme liki viikon yhdessä. Muutaman illan istuimme kolmestaan takapihalla kylpytynnyrissä pipot päässä jutellen kaikesta, Buddhalaisuudesta Bdsm:ään. Istuimme olohuoneessa kynttilän valossa nauttien punaviiniä, katsoen televisiota tai vain ollen hiljaa. Nukuimme jopa samassa vuoteessa. Se viikko ihmillisti Ystäväni Miehen silmissä.

Kesällä sain kutsun häihin. Ystäväni ja minun yhteisien ystävien häihin. Minut kutsuttiin kaason avecin ominaisuudessa. Menin hääpaikalle jo päivää ennen vihkimistä, auttamaan kaikessa missä voin. Työtä olikin vielä paljon. Pari pääsi onnellisesti avioliiton satamaan ja minä olin saanut tarpeellisen viikonloppuloman.

Vaikka Ystäväni ja minun välillä on vahva D/s vire, on toimintamme asian tiimoilta erittäin hienovaraista ja tulkittavissa muullakin tavoin. Asiat joilla toteutamme D/s suhdettamme Bdsm bileiden ulkopuolella ja suljettujen ovien ulkopuolella ovat meille erittäin luontevia, yksinkertaisia asioita, eleitä, ilmeitä, äänenpainoja, pieniä tekoja.

Ymmärrän, että herää kysymys, miten ihmeessä tämä  kaikki liittyy aloitukseeni. Kun saavuin kotiin, sanoi Mies minulle jotain joka pysäytti minut. Hän kertoi nähneensä painajaista jossa saavuin kotiin mustelmaisena ja täynnä ruhjeita. Hän oli liki kauhulla odottanut minua kotiin täynnä jälkiä. Miehelle jäljet aiheuttavat ahdistusta, minä rakastan merkkejä ihossani, niiden muotoja, värejä ja elämistä ajan kuluessa. Hän koki suurta helpotusta kun palasin ilman jälkiä kivusta, alistumisesta ja nöyrtymisestä. Minä tunsin voimakasta myötätuntoa ja kiitollisuutta, että hän oli puhunut pelkonsa ja ahdistuksensa sanoiksi.

Ymmärsin jotain, en halua tuottaa hänelle tämän kaltaista tuskaa. Myönnän, että tietyistä asioista luopuminen tulee tuntumaan haikealta, mutta ymmärrän senkin, että voin saada kaipaamia asioita myös ilman jälkiä. On muitakin keinoja. Alusta alkaen olen kokenut alistumisen henkisenä matkana. On vain opeteltava kokemaan toisin, jos en niin tekisi, vaatisin todellakin Mieheltä uhrautumista ja vaatia en halua. On vain kuultava sanat joita minulle sanotaan.