Eilen kaikki alkoi mennä vikaan. Minä olen naiivi ja uskon vielä sovussa eroamiseen. Minulla ei ole mitään halua satuttaa Häntä sen enempää kuin olen jo tehnyt väärillä valinnoillani ja tulkinnoillani. Ehkä Häntä helpottaa omassa pahassa olossaan minun loukkaaminen. En tiedä.

Vaikka mielentilani tilanteen kehittyessä vaihteli epätoivosta raivoon, en halua siirtää omaan tuskaani Hänelle. Hänellä on jo omansa. Mietin eilen miksi Hän reagoi nyt näin? En keksi mitään muuta syytä kuin vihaamisen helppous. Olen itsekin tehnyt joskus samoin. On helpompi tässä tilanteessa kantaa vihaa sisällään kuin rakkautta. Luulen, että Hänen tarkoituksensa on minutkin saada vihaamaan itseään. Molemminpuolisen vihan vallitessa, Hänen on helpompi oikeuttaa oma vihansa minua kohtaan.

Olen joskus sanonut että rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Minä en halua vihata. Viha on kokonaisuudessaan negatiivinen voima. Vihan kannustamana ihminen sortuu tekoihin, joita ei muutoin tekisi. Joita katuu. Vaikka viha voi olla myös eteenpäin työntävä voima, sen apuun ei kannata luottaa. Viha kuluttaa ihmistä, se syö energiaa, kyynistää ihmisen ja vieraannuttaa aidoista tunteista.

Minä en tiedä mitä minä nyt tunnen. Olen sulkenut tietoisesti pois mahdollisuuden vihata. En minä ole välinpitämätönkään. Ehkä minä olen surullinen. Olen surullinen itseni ja Hänen vuokseen. Kaikki tämä kauna on niin turhaa, voimien ja ajan hukkaa.

Vaikka sain kokea rakkauden kääntöpuolen eilen, alitajuntani elää oma elämäänsä. Näin unen viimeyönä. Siinä rakastelimme. Hänen rinnoistaan valui täyteläistä valkoista maitoa ja minä join. Kyllä ihmismieli on ihmellinen.